Virtuaalinäyttely
Kasvimuseolla ei ole omia näyttelytiloja, eikä se ole avoinna yleisölle. Tällä sivulla voit kuitenkin tutustua kasvimuseon virtuaaliseen näyttelyyn.
Maailman suurin siemen
Seychellienpalmulla (Lodoicea maldivica) on maailman suurin siemen. Tämä erittäin uhanalainen palmu esiintyy harvinaisena enää vain kahdella saarella Seychelleillä, Intian valtamerellä. Palmusta voi tulla jopa 50 metrin korkuinen ja sen valtava siemen, jonka kypsyminen kestää kuudesta seitsemään vuotta, voi tuoreena painaa 17 kiloa. Siemenen itäminen kestää kaksi vuotta, jonka jälkeen kehittyvä sirkkalehti on kasvikunnan suurin, jopa nelimetrinen.
Seychellienpalmun jättimäinen siemen on ollut botanisteille ihmetyksen aihe. Tuoreena se ei kellu, eikä mikään Seychelleillä luontainen eläin kykene sitä edes liikuttelemaan. Nähtävästi siemen onkin evoluution tulos tilanteessa, jossa jo alunperin isosiemeninen palmu ei kykene juuri mitenkään leviämään. Tässä tilanteessa palmun ei kannata tuottaa kovin paljoa siemeniä, sillä ne eivät emokasvin alla kuitenkaan pystyisi varttumaan. Evolutiivisesti parempi ratkaisu on tuottaa vähän, mutta entistä suurempia siemeniä. Niistä ehkä joku voi aikanaan korvata emokasvin ja turvata lajin jatkumisen.
Teemanäyttely
Porttööri
Porttööri eli kasvipönttö. Ennen vanhaan jokaisella kunnon botanistilla oli oma, peltisepällä teetetty läkkipeltinen porttööri. Pöntön pohjalle laitettiin kosteaa rahkasammalta pitämään kerätyt kasvit tuoreina. Tämä porttööri kuului aikoinaan Edvard August Vainiolle, maailmankuululle jäkälätutkijalle, jonka kokoelmat Turun yliopisto sata vuotta sitten osti kasvimuseon kokoelmien pesämunaksi.
Katso alla miten porttöörit olivat käytössä vuonna 1952 Turun Yliopiston Kasvitieteen laitoksen kasvienkeruuretkellä Ahvenanmaalla.
Maissi
Monimuotoisuuden rapautuminen uhkaa paitsi villiä luontoa, myös viljeltyjä lajeja, joista ihmiskunta on riippuvainen. Kuvassa Meksikosta 1950-luvulla kasvimuseon kokoelmiin kerättyjä maissintähkiä. Maissi on tärkeimpiä ihmiskuntaa ylläpitävistä kasvilajeista, joka ruokkii suuren osan ihmiskunnasta ja tuotantoeläimistä, sekä tuottaa suuren osan maailman biopolttoaineista. Muutamaan kaupalliseen lajikkeeseen perustuva tehomaatalous ei kuitenkaan ylläpidä samanlaista geneettistä monimuotoisuutta kuin perinteinen maatalous, jossa pientilalliset viljelevät kukin omia ainutlaatuisia maatiaislajikkeitaan. Tämä on iso riski, sillä kaikkien viljeltyjen kasvien ollessa geneettisesti samanlaisia, jokin tuholainen, tauti tai ympäristöoloissa tapahtuva muutos voi helposti tuhota koko sadon. Geneettisesti monimuotoisempi laji on paljon kestävämpi tällaisia uhkia vastaan.
Vaikka kasvimuseolla onkin vain kuivattuja kokoelmia eikä eläviä kasvi- tai siemenkokoelmia, voidaan museon näytteiden geneettistä monimuotoisuutta tutkia, sillä dna säilyy lukukelpoisena kuivatuissa kasvinäytteissä jopa satoja vuosia.
Taksonomia on tieteenala joka tunnistaa, nimeää ja luokittelee eliöitä
Laji vai lajike? Moni sekoittaa lajin ja lajikkeen keskenään, vaikka biologiassa ne tarkoittavat aivan eri asioita. Esimerkiksi peruna ja tomaatti ovat eri lajeja, vaikka ovatkin evolutiivisesti läheistä sukua toisilleen. Lajikkeella sen sijaan tarkoitetaan tiettyjä ominaispiirteitä omaavaa, jostain lajista viljelyyn valittua ja erikseen nimettyä kantaa. Esimerkiksi 'Siikli' ja 'Van Gogh' ovat tunnettuja perunalajikkeita, jotka molemmat kuuluvat samaan lajiin, peruna. Myös tomaatista, mansikasta, maissista ja ylipäänsä lähes kaikista viljellyistä kasvilajeista on nimetty eri lajikkeita. Perinteisen maatalouskulttuurin myötä aikojen kuluessa kehittyneitä ja paikallisiin oloihin sopeutuneita viljelykantoja kutsutaan maatiaislajikkeiksi, vaikkei niitä usein ole nimetty.
Jyviä ja arkeologiaa
Arkeobotaniikka tutkii arkeologisista kaivauksista löytyneitä kasvijäänteitä. Niiden avulla voidaan selvittää minkälaisessa ympäristössä muinaiset ihmiset ovat eläneet, tai mitä kasveja he ovat syöneet ja muuten hyödyntäneet. Arkeologisista näytteistä löytyneet siemenet tunnistetaan vertailukokoelman avulla.
Maissi (Zea mays) on maailman taloudellisesti merkittävimpiä kasveja. Maissia on viime vuosina alettu viljellä myös Suomessa, pääasiassa rehuksi.
Vehnä (Triticum aestivum) on maailman vanhimpia ja samalla tärkein viljelykasvi. Myös Suomessa vehnää on viljelty jo hyvin pitkään, emmervehnää (Triticum turgidum) jo ennen ajanlaskun alkua. Ilmastollisesti muita viljoja vaateliampana sen viljely oli kuitenkin pitkään vähäistä verrattuna ohraan, kauraan ja rukiiseen.
Kaura (Avena sativa) yleistyi Suomessa viljelykasvina keskiajalla. Viime vuosina kiinnostus kaurasta valmistettavia lihaa ja maitoa korvaavia tuotteita kohtaan on kasvanut huimasti, kun sitä vuosikymmenten ajan pidettiin lähinnä rehukasvina.
Ruis (Secale cereale) on kehittynyt viljelykasviksi vehnän rikkaruohona. Koska ruis on sekä ilmaston että maaperän suhteen paljon vehnää vaatimattomampi, siitä tuli tärkeä viljelykasvi maatalouden levitessä pohjoiseen. Suomessa ruista viljeltiin ennen vanhaan erityisesti kaskipelloilla.
Ohra (Hordeum vulgare) on Suomen vanhin viljelykasvi, jota on viljelty täällä jo yli 3500 vuotta sitten.
Arkeologisesta kohteesta löytyneitä hiiltyneitä ohranjyviä.
Tattaria (Fagopyrum esculentum) viljeltiin Suomessa kaskiviljelykaudella, erityisesti 1700- ja 1800-luvuilla. Kaskiviljelyn loputtua myös tattarin viljely loppui lähes täysin, kunnes se alkoi jälleen yleistyä 1900-luvun lopussa. Syynä tattarin uuteen tulemiseen oli ennen kaikkea se, että se sopii myös niille, jotka eivät voi syödä viljaa.
Turun Katedraalikoulun arkeologisissa tutkimuksissa löytynyt Afrikassa kasvava meleguettapippuri (Aframomum melegueta), jota käytettiin mustapippurin tapaan joko lääkkeenä tai mausteena. Löytö kertoo kansainvälisestä kaupankäynnistä ja turkulaisten arkielämästä 1400-luvulla. Kuva: Mia Lempiäinen-Avci
Kasvioppi
Kasvioppi oli pitkään oma oppiaine kouluissa.
Kasvitieteellinen kuvittaminen
Kasvitiede on hyvin visuaalinen tieteenala. Lajien tunnistaminen perustuu pitkälti kasvien eri rakenteiden visuaaliseen vertailuun. Sen vuoksi niin tieteelle uusien lajien kuvaaminen kuin yleistajuiset kasvikirjatkin perustuvat yleensä kuvitukseen.
Havupuut
Suomea pidetään havupuiden maana, mutta meillä tavataan luontaisesti vain neljää havupuulajia. Niistäkin euroopanmarjakuusi (Taxus baccata) esiintyy ainoastaan Ahvenanmaalla. Havupuiden monimuotoisuus on yllättäen suurimmillaan maailman trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, vaikka havumetsien suhteellinen osuus kasvillisuudesta on näillä alueilla hyvin pieni. Kaikkiaan maailmassa on noin 600 havupuulajia. Havupuiden siemenet kehittyvät kävyissä, jotka joillain lajeilla, kuten marjakuusella ja katajalla (Juniperus communis), ovat muuttuneet meheviksi ja marjamaisiksi.
Kapeakasvuinen serbiankuusi (Picea omorika) on nykyään hyvin yleinen koristepuu Suomessa. Laji esiintyy luontaisena ainoastaan muutamana pienenä metsikkönä Serbiassa ja Bosnia-Herzegovinassa. Ennen viimeisintä jääkautta vallinneella Eem-interglasiaalikaudella, 131 000–114 000 vuotta sitten, serbiankuusen levinneisyys kuitenkin kattoi koko Euroopan ja se kasvoi myös Suomessa. Serbiankuusi onkin esimerkki jääkauden etelään pakottamasta lajista, joka ei jääkauden jälkeen enää jostain syystä onnistunut leviämään entisille alueilleen.
Pinjan (Pinus pinea), sembramännyn (Pinus cembra subsp. sibirica) ja joidenkin araukarioiden (suku Araucaria) suurikokoisia siemeniä käytetään myös ihmisravinnoksi. Siperiasta kotoisin olevaa sembraa on Suomessa istutettu koristepuuksi, ja kaukaa idästä toisinaan vaeltavat pähkinähakit hakeutuvat mielellään sembraistutuksille ruokailemaan sen siemenillä.
Sembramännyn lisäksi suurikäpyinen makedonianmänty (Pinus peuce) on niinikään suosittu koristepuu Suomessa. Maailman suurimmat kävyt on kuitenkin pohjoisamerikkalaisella sokerimännyllä (Pinus lambertiana).
Pohjois-Amerikan länsiosissa esiintyvällä sokerimännyllä (Pinus lambertiana) on maailman suurimmat kävyt. Suurimmillaan ne voivat olla 65 cm pituisia.
Fossiilit
Saniaiset ja liekomaiset kasvit hallitsivat maailmaa hiilikaudella, 359-299 miljoonaa vuotta sitten. Näiden kasvien jäänteistä muodostuneesta turpeesta syntyi vuosimiljoonien kuluessa kivihiiiltä, joka mahdollisti teollisen vallankumouksen. Kivihiilen seassa on suuret määrät kasvifossiileja, jotka auttavat ymmärtämään minkälaisten vaiheiden kautta kasvikunta on kehittynyt nykyiselleen.
Kasvimuseolla tutkitaan saniaisten lajiutumiseen ja sukupuuttoihin vaikuttavia tekijöitä fossiiliaineistoja ja dna-sekvensseihin perustuvia sukupuita eli fylogenioita apuna käyttäen. Tulosten mukaan globaalit ympäristömuutokset aiheuttavat sukupuuttoja, mutta toisaalta suhteellinen lajiutumisnopeus kasvaa monimuotoisuuden ollessa alhainen.
Etnobotaniikkaa
Etnobotaniikka tutkii eri kulttuurien tapoja käyttää kasveja
Filippiiniläinen betelpähkinöiden säilytys- ja kantolaukku. Laukku on valmistettu rottinkipalmun (Calamus cf. halconensis) kuiduista. Laukun naru on tehty banaaneihin kuuluvasta manillahampusta (Musa textilis). Betelpähkinät ovat betelpalmun (Areca catechu) hedelmiä, joita pureskellaan Aasiassa yleisesti niiden päihdyttävän vaikutuksen vuoksi.
Kasveja käytetään Perun Amazoniassa monenlaisiin käsi- ja puutöihin, joita myymällä paikallisiet saavat myös lisätuloja. Balsapuu (suku Ochroma), jonka paikalliset tuntevat nimellä “palo balsa”, on käsitöissä eniten käytettyjä puita helpon käsiteltävyytensä vuoksi. Käsityöläiset muovaavat balsasta jokapäiväistä elämää kuvaavia eläin-, kasvi- ja esinefiguureja.
Kulhokalebassipuu (Crescentia cujete) on pieni Amazonian joenvarsilla esiintyvä puu. Puun lehdistä keitetyllä mehulla torjutaan suolistoloisia ja hedelmän nahkeasta ulkokuoresta saa mainion kulhon, joita paikalliset yhä käyttävät yleisesti.
Etelä-Amerikan ja Afrikan tropiikissa esiintyvän kapokkipuun (Ceiba pentandra) siemenkodasta saatavaa ilmavaa ja vettä hylkivää kuitua on aiemmin käytetty pelastusrenkaiden, huonekalujen ja tyynyjen täytteenä.
Taulakääpä (Fomes fomentarius) on koivua lahottava kääpälaji. Ennen tulitikkujen keksimistä taulakäävästä valmistettiin taulaa, sytykettä, jota tarvittiin tulen sytyttämiseen tuluksilla.
Arkistojen aarteita
Perustamisensa jälkeen kasvimuseo aloitti näytteiden vaihdon maailman muiden herbaarioiden kanssa. Suomalaiskansallisessa hengessä perustetulle yliopistolle oli luontevaa olla yhteistyössä erityisesti heimokansojen kanssa. Vuonna 1924 kasvimuseo sai kunnioittavan kirjeen ohessa kolme paketillista kasvinäytteitä Budapestin yliopiston herbaariosta kiitoksena sinne lähetetyistä suomalaisista näytteistä.
Turun yliopisto perustettiin kansalaiskeräyksen tuotoilla. Kaikilla halukkailla ei ollut mahdollisuuksia osallistua yliopiston tukemiseen taloudellisesti, mutta olihan kaikilla oppikoulun käyneillä sentään oma herbaario, jonka saattoi yhtähyvin lahjoittaa tieteen hyväksi.