Koulukasviot

Kasvion eli herbaarion kerääminen oli vanhemmille sukupolville tuttua puuhaa. Lajintuntemusta pidettiin 1800-luvulla niin tärkeänä osana yleissivistystä, että oppikouluissa aloitettiin kasvien kerääminen ja lajien opiskelu 1860-luvulla, jolloin oppilaiden piti kerätä 70 lajin herbaario. Vaatimustaso nousi, kunnes vuonna 1915 Turun Suomalainen lyseo vaati oppilaitaan keräämään 250 kasvilajia! Sen jälkeen vaatimustaso alkoi laskea, niin että tämäkin Porissa 1940- ja 50-lukujen taitteessa kerätty koululaisherbaario on 120 lajin laajuinen.

metsätähti (Trientalis europaea)

rautanokkonen (Urtica urens)

peltokorte (Equisetum arvense)

ketokeltto (Crepis tectorum)

kotikataja (Juniperus communis)

ahojäkkärä (Omalotheca sylvatica)

Kasvien kerääminen kouluissa loppui vuonna 1969. Tällä haluttiin suojella luontoa liialliselta kukkien keräämiseltä ja säästää oppilaita ja heidän vanhempiaan kasvien keräämisen vaivalta. Kasvioiden keräämiseen liittyi myös paljon huijaamista ja niiden arvostelua pidettiin yleisesti mielivaltaisena.

Tämä kouluherbaario sai arvosanaksi 7 1/2. Kritiikkiä tuli liiallisesta sidepaperien käyttämisestä.

Närää opettajassa aiheuttivat varmaankin tämä tupasvilla ja ehkä myös kanerva?

tupasvilla (Eriophorum vaginatum)

kanerva (Calluna vulgaris)

Pian pakollisen kasvien keräilyn loputtua koululaisten lajintuntemustaitojen huomattiin romahtaneen. Ja voiko ihminen, joka ei lainkaan tunne luontoa, oikeasti arvostaa sitä? Luonnonsuojelullisen perusteen pelättiin kääntyneen itseään vastaan. Lopulta vuonna 2004 kasvien kerääminen palasi takaisin koulujen opetussuunnitelmiin. Tutkimusten mukaan pienenkin kasvion kerääminen parantaa lasten lajintuntemusta paljon enemmän kuin luokassa tapahtuva opiskelu.

Nykyisin kouluherbaariot kerätään usein koostamalla kännykkäkuvista digikasvio, kuten alla. Enää valtioneuvosto ei määrää kerättävien kasvien lukumääriä kuten ennen vanhaan, ja kasvioon vaadittavien kasvilajen määrä vaihtelee kouluittain yleensä 20:n ja 40:n välillä.